Musiikki

Suomalaisessa musiikkiskenessä suomenruotsalaisuudella ei välttämättä katsota olevan merkitystä, joten suuri osa suomenruotsalaisista muusikoista määritellään pääasiassa suomenkielisiksi. Poikkeuksena on musiikki, joka suuntautuu suoraan ja tarkoituksella suomenruotsalaiselle yleisölle, kuten monet lastenmusiikkia tuottavat tanssibändit ja -ryhmät sekä ruotsiksi laulavat lauluntekijät.

Suomenruotsalainen artisti Emma Kemppainen – joka on muun muassa yksi LCMDF-ryhmän laulajista – muistuttaa siitä, että suomenruotsalaista musiikkiskenen näkyväksi tekemistä edesauttaa kaksi suomenruotsalaista radiokanavaa. Koko kansan suosikki laulajia ovat suomenruotsalaiset Chisu, Lasse Mårtenson, Redrama, Riki Sorsa ja Sturm und Drang. Ulkomailla menestyneiden muusikoiden listaan kuuluvat suomenruotsalaiset Isac Elliot, Linda Lampenius, Lxandra, Michael Monroe ja Vasas flora och fauna sekä tietysti maailmankuulu säveltäjä Jean Sibelius (1865-1957).

Euroviisuja suomenruotsalaiset seuraavat mielellään. Suomenruotsalaiset laulajat ovat edustaneet useasti Suomea Euroviisuissa. Krista Siegfrids kilpaili Euroviisuissa vuonna 2013, ja hän on myös osallistunut Ruotsin Melodifestivaleniin kahdesti.

Julkaistu
Kategoria(t): Kulttuuri